lauantai 25. huhtikuuta 2009

Tyyntä merivettä suussa

HOI HOI kansa! Vikoja päiviä viedään Cookinsaarilla. Rarotongalla nyt takaisin. Vesipainotteista on elo ollut, snorkkeli on ollut kovassa käytössä ja riippumatto ja polkupyöräkin aina toisinaan:-) Saaren oon pyöräilly ympäri pariin otteeseen (32km!) ja Matkalla on yks mahtava kauppa josta saa ihan sikaisoja jätskipalloja hintaan 2NZ-dollarii eli alle euron. Oon maistanu jo kolmee makuu. Ehkä huomenna neljäs, naminam.

Paikallisella lauantaitorilla olen käynyt hedelmiä ja muuta sapuskaa ostamassa.


Tässä Anzac-päivän juhlallisuuksia.Ja tässä pari kuvaa saarten sisäosista:
Aitutakilla ollessani oli hauska seurata kun bensa loppui saarelta, seuraava kuljetus oli tulossa vasta parin viikon päästä Uudesta-Seelannista. Ihmiset ei vaan ajanu moottoripyörillään ja autoillaa juurikaan. Paikka vaan hiljeni entisestään.

Lueskelin siellä vuoden 1982 National Geographiccia yks ilta... Siinä oli mielenkiintoinen kuva Liman lähellä olevasta autiomaasta. Mikähän sen nimi on? Eiköhän se ole 25 vuodessa paikallaan pysynyt. Ehkäpä pistäydyn siellä nyt kun matkalla sinne kuitenkin olen.

Paikallisessa sanomalehdessä oli myös järkyttynyt yleisönosastokirjoitus ja valokuva sunnuntaina työtä tekevästä rakennustyöläisestä. Nää paikat pysähtyy täysin sunnuntaiksi. Tällaistako se oli vanhempiemme lapsuudessa? Paikallisradio soittaa myös sulassa sovussa cookinsaarten musiikkia, kirkkomusaa, vanhoja hittejä ja joululauluja...Leppoisaa.

Mulla on ollu tosiaan aikaa lueskelun lisäks funtsia kaikkee, kirjoitella, piirrellä ja tehä pikkutaidekokeiluja ja opiskella edelleen espanjaa ja kuulla hyviä uutisia kotisuomestakin :-) Paitsi kuulemma lamakin siellä on? Sitä ei tosiaankaan täältä käsin huomaa. Ihan toinen todellisuus täällä...

Toisaalta on tullut havainnoitua asioita. Muurahaisten invaasioita. Ne voi ilmaantua mistä vaan ja hetkessä paikka on täynnä muurahaisia- ja hetken päästä ne on poissa. Gekkoja juoksentelee taas seinillä, ne pyydystävät kärpäsiä...Ja uusia ötököitäkin olen nähnyt.

Lentokaloja oon myös tuijotellu ja breadfruittia oon kokkaillu. Tässä eräs yksilö:


Breadfruittien vieressä guavahedelmää viipaloituna. En ensin ollut varma tykkäänkö guavasta- mut nyt tää on aivan mahtavaa! Olen muuten puristanut joka päivä tuoretta appelsiinimehua, ah, se on niiiiin hyvää. Appelsiinejä on muuten monen värisiä täällä, suurin osa vihreänruskeita päältä mut keltaisia sisältä, ja limejä on vihreänruskeita, jotka on ihan kirkkaan oransseja sisältä! Ja kellertäviä on molempia kans. Mut oransseja appelsiinejä ei oo.


Niin, yksi ilta taisin muistaa mainostaa koti-ikävää teille chattiin eksyneille... Unelmoin metsämansikoista ja aurinkorasva oli lopussa (eli ei halunnut mennä aurinkoon), eikä jaksanu syödä samantyyppistä ruokaa koko ajan, oli flunssa enkä päässyt sukeltamaan vaikka olisin halunnut...En ollut edistänyt mun espanjanopiskelua ja kaikki kivat tyypit, joihin olin tutustunu oli poissa. Kyllä näitä päiviä pari tälle matkalle on sattunut. Kun on samassa paikassa pitkään ja mitään ei tapahdu. Kyllä tropiikistakin saa tarpeekseen...heh. Hetkeks. Mut sit seuraavana päivänä on taas innoissaan tekemässä jotain.

Tässä lentokentällä Aitutakilta Rarotongalle. Kuvassa Maraiti, se mun ihana guesthousen pitäjä!


Mitä useammin on snorklaillu sen enemmän on kerenny tarkkailla eri kaloja, kuinka ne ui, miten erilaisia snorklausolosuhteita samassa paikassa on eri aikoihin, miten vuorovesi menee...Sateella tuntuu et kalat oikein villiintyy ja kerääntyy laumoihin. On näkynyt mm. iso mureena, joka lymyili korallien alla, ja sen nähtyäni livistin kyl pakoon. Myös pallokaloja oon nähny useaan otteeseen, ne aina haamuilee kolosissa ja aukoo suutaan ja mulkoilee isoilla silmillään...Ja ne vaikuttaa aika arvaamattomilta. Ja kampeloita on myös lipunut pohjassa.

Mut nää kalat & korallit ei oo kyl mitään täällä laguunissa siihen verrattuna, mitä näkee sukeltaessa. Olen kyllä hinkunut koko ajan sukeltamaan täällä mut kun Aitutakilla meinasin ottaa sukelluksen niin tuli vikoina päivinä vettä taivaalta ja virtaus oli paha- niin ei voinut mennä- ja täällä Rarotongalla nyt on vähän nuhainen ja kurkku kipee- eli ei myöskään voi mennä kun ei voi sit paineistaa korvia syvälle mentäessä. (Sukeltaneet tietää!) Ihan sikaharmi.

No, ehkä ihan hyvä niin niin ei harmita kun ei voi ottaa kuvia veden alla. Mun vesitiivis pussukka kestää vaan kolmeen metriin asti vettä, eli täytyy pysyttäytyä snorklailussa tän kameran kaa. Seuraavan kerran kun sukellan niin mulla on kunnon kotelo mun kameralle!

Ainiin, täällä on muuten dengue-epidemia päällä just. (Mut ei tää sitä oo.) Tänä aikana kun mä oon ollu täällä, 390 denguekuumetapausta on todettu. (pop. 4000) Mun hyttysvoide on tosi tahmeeta kamaa, ostettu kiinanreissulla (Hanne, muistatko?!) ja en ole vieläkään käyttänyt sitä loppuun. Mut se on viel ens vuoteen ihan kunnollista. Mut jostain syystä nää hyttyset ei tykkää mun verestä täällä, toisia ne kyllä syö. Lucky me!

Tapasin muuten yks ilta bussia odottaessani paikallisen Johnin, joka kertoi että sen isä, nimeltään Tekaki, oli Manihiki-saaren viimeinen helmenkalastaja, joka ei suostu käyttämään sukelluslaitetta ja on rikkonut aiemmin ennätyksiä vapaasukelluksessa! Nyt isä oli kuulemma jo 78, mut sukeltaa vieläkin, eivätkä edes lapset saa isäänsä pois vedestä... John aikoi mennä jatkamaan helmenkalastusperinnettä Manihikille.

Tiesittehän et merivesi parantaa haavat? Toisin kuin luusisi niin kun menee vähän tulehtuneen haavan kanssa (ei nyt avohaavan kuitenkaan) snorklailemaan ja melomaan päiväksi niin takaisintullessa haava ei ole enää tulentunut. Testattu ja hyväksi todettu.

Viimeiset ajat viettelen täällä Are mango-guesthousessa. Nimi tarkoittaa Are= talo Mango=hai eli hain taloa.

Suihkusta tulee kylmää vettä iltaisin. Nurinkurista, jos on sadepäivä niin silloin just haluis sen kuuman suihkun ja helteellä vilvoittakin kävisi...Mut koko saaren vesi lämmitetään aurinkovoimalla.

Niin, skypestä mut voi myös löytää toisinaan... Mut pitäis löytyy ihan tiina.koivusalo-nimimerkillä.

Matkan viimeinen vaihe käynnistyy kohta. Tosin viisi viikkoa tuntuu äärimmäisen lyhyeltä ajalta käydä niin monessa paikassa... Oih, ne suola-aavikot...Tosin ensin pitää palata Aucklandiin! Mut pian Etelä-Amerikassa, jipii!

Pus ja halit kevääseen! Tässä vielä pieni piristys! :-)

video

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Aitutaki, aaaaaah.


Tää saariryhmä on kyl aika timantti tääl Tyynellä valtamerellä...


Äkkäsin halvan lennon netistä ja tulin Aitutakille melkein heti saavuttuani Rarotongalle. Ja ratkaisu oli niiiin oikea! Majoitusta mulla ei ollut ennenkuin tulin paikan päälle- ja ihana paikka löytyikin!

Cookinsaaret on periaatteessa kalliit- ruoka maksaa paljon enemmän kuin Uudessa-Seelannissa, mut mua onnisti todella, kun näillä guesthousen pitäjillä on yksi saaren ainoista plantaaseista! Saan syödä vapaasti hedelmiä mielin määrin huoneen hintaan, ja aamiainenkin kuuluu tähän. Lisäksi perhe antaa mun maistella välillä niiden kokkailuja.

Maistoin paikallista bread fruittia, leipähedelmää, joka maistuu aivan perunalta, ehkä vaan hieman kermaisemmalta ja pehmeämmältä. Aivan ihanaa voin ja suolan kanssa! (Ok, tähän makuelämykeen saattoi vaikuttaa myös et tulin just koko päivän kanoottiretkeltä, ja olin nääntymässä!) Mut oli se hyvää!

Ja omistajarouva on maailman kultaisin! Se on asunu 35 vuotta Uudessa-Seelannissa ja palannut kotitaloonsa pitämään gueshousea, pääasiassa opiskelijoille. Ranta on n. 100m päässä ja internet (hidas) on aika lähellä ja paikan ainoat palvelut (eli muutama kauppa ja pankkiautomaatti) muutaman minuutin päässä.

Tullessani tänne Rarotongan lentokentällä muuten tepasteli kanoja ja passia ei edes vilkaistu!

Kun täällä kävelee huomaa vaikutteita siirtomaavallan ajalta ja maorikulttuurista (joskin maoritemppeleitä ja portteja näkyi enemmän Uudessa-Seelannissa!)...Talot ovat aika länsimaisia, matalia, betonisia kirkkaanvärisiä avokuistilla varustettuja ja ikkunat avautuvat kuin suuret sälekaihtimet. Vuohia on lieassa melkein joka talolla ja kanoja. Pihoilla on myös hautakumpuja, kun ihmiset hautaavat vainajansa kunniapaikoille pihoilleen ja koristelevat ne kaunein kukkaistutuksin ja valokuvin vainajista.

Asia, mikä pistää silmään on et ihmiset hymyilee, kaikki hymyilee. Pieni yhteenlasku tekee terää ja aurinko+lämmin+ei kiire tuottaa yllättävän tuloksen =hymyä. Ja kun kävelen kadulla niin saan kyytitarjouksia tämän tästä -ei tarvitse vuokrata skootteria tai pyörää kun voi laskea sen varaan et joku nappaa kuitenkin kyytiin. Superystävällistä porukkaa tääl! Ja ihmisethän siis puhuu maoria-mutta myös englantia, kun Cookinsaaret on Uuden -Seelannin alla (joskin heillä on oma hallitus eli he ovat itsenäisempiä kuin Ahvenanmaa Suomessa...) Eli tääl on tosi helppo tulla toimeen.

Ja turisteja ei näy montaakaan, unelias ja rauhallinen paikka tää on lukuunottamatta paria resorttia ja muutamia muita majapaikkoja.. Paikalliset kyllä toivoo kovasti et suora lento avattaisiin Uudesta-Seelannista Aitutakille... Mut mä taas toivon et tää pysyy just tällaisena hiljaisena paratiisisaarilaguunina kun se nyt on.

Mentiin yhtenä iltana katsomaan englantilaisten Abin ja Simonin kanssa Island Night-tanssishow:ta, joka oli aika turisti, mut viihdyttävä kylläkin. Poikien soturiosuus oli testosteronia tihkuva soturitanssi maori-irvistyksineen ja tyttöjen tanssi kunnon pepunpyöritystä ylävartalo vakaana! Vaikealta se näytti ja kesken ihmettelyn mut ja Abi kiskaistiin lavalle myös ja kokeiltiin sitä sit itsekin, OMG! Kunnioitus vaan tyttöjen taidoille! Samat pojat näin rennoissa hopparifarkuissa myöhemmin ja tytöt tarjoilijoina baarissa. Ja meidät tunnistettiin kadulla sen jälkeen-fame! Tässä pari fotoo siitä.

Jaa melomaan tosiaan pääsin jo, elämäni ekaa kertaa! Ja heti kerralla koko päivän kruisi. Mentiin Simonin kaa neljälle saarelle laguunissa, n. 10-12km, siisti tapa tutustua saariin tosiaan, omin käsivoimin!

Ja näitä kipittelee rannalla tämän tuosta, joissain paikoissa tuntuu et joka toinen kivi liikkuu!:-)

Elämääni kuuluukin nyt lähinnä rapujen tarkkailua, uimista, snorklailuu, merimakkaroiden (sea cucumbers eli merikurkkujen??) väistelyä, tähtitaivaan tuijotusta, valokuvausta ja espanjan opiskeluu (ihan tosi! Bueno!)

Niin, merimakkaroita on ihan älyttömästi joissain paikoissa, ne näyttää isokokoisilta iilimadoilta, mut ne ei tee mitään muuta kuin möyrivät pohjassa ja syövät mitä nyt merimakkarat yleensä syövät. Niitä saattaa olla neliömetrilä jopa 15- eli hyvähän siinä on sitten yrittää kävellä kaukaisemmille vesille snorklauspaikkaa etsimään. Ja välillä hiekkapölly haittaa näkyvyyttä, niin et voi olla vaan et oops, kun jalkapohjan alla onkin jotain pehmeää...

Ja "reef shoes", eli riuttakengät ostin Rarotongalta. Ne on märkäpukukangasta ja pohja paksu ja kuminen, niinkuin kumisaappaissa, joskin karkea (ei kuvioitu kuten nokiakummareissa).

Ja sitten kohokohtaan.....Lauantaina tein lagoon cruisen, joka ylitti odotukset kyl ihan kybällä! Kauneimmat paikat on ehdottomasti täällä kaukaisemmilla saarilla! Aitutakin pääsaarellakin on upeita rantoja, mut ulommaksi laguunin pikkusaarien rannat ovat aivan maagisia!

Ja saarilla kasvillisuus muuttuu yllättävänkin paljon, osalla on vahvemmin palmuja ja toiset on runsaampia tai karumpia.

Snorklailemaan mentiin moneen eri paikkaan, katsomaan erivärisiä koralleja, jättisimpukoita ja syöttään kaloja patonginpaloilla! Kalansyöttöpaikalla nähtiin pohjassa asuva jättikala, Napoleon! Se oli varmaan metrin mittainen ja lipui hitaasti ohi moneen otteeseen. Tässä kuvia kaloista, jotka näykki leipää hurjan nopeasti kädestä kun niille tarjosi leipää.

Yhden mureenan näin myös luikeretelevan vedessä, papukaijakaloja ja paljon piikkinenämuikkusia. (Olen päättänyt omavaltaisesti antaa uusia nimiä kaloille sitä mukaa kun en tiiä niiden oikeita.)

Tässä yli puolimetrisiä simpukoita jotka napsahteli kiinni kun jotain osui lähelle- eli piti ihan oikeesti varoa pistämästä räpylää niiden väliin kun muuten nuo suurimmillaan 200-300kg leuat hotkaisisi jalan!

Käytiin myös Moturakaulla ja Rapotalla, joissa joku englannin tositv-sarjakin on kuvattu (shipwrecked). Tai ne on tietty huijannu siinä et sivilisaatio on paljon kauempana kuin on, mut silti, sisäosissa viidakkoa ja palmuja ja kauniit rannat kaikilla puolilla saarta. Hyvä paikka leikkiä haaksirikkoista päivä! (Pohjoisen saariryhmän saarista yksi on muuten alkuperäinen aarresaaren esikuva!) Tähänkin lähelle on haaksirikkoutunut Alexander-niminen laiva ja sen hylky makaa pohjassa.

Mun ehdoton suosikki oli Maina (nimi tarkoittaa pikkutyttöä) ja sen vieressä oleva minisaari " Honeymoon Island". Sen ympärillä on valtavan pitkälle matalaa ja hiekkapenkkaa, jota voi vapaasti kävellä...ah ah ah. Love it! Tässä on vähän sitä samaa mitä Bolivialta odotan!

Syötiin myös lounas Mainalla, jonka toinen oppaista oli tehnyt. AAH! Aivan ihana ateria lehtilautasilta ja seisovasta pöydästä sai syödä grillattuja banaaneja, ja muita kasviksia, salaatteja, hedelmiä, taroa, hedelmähyytelöitä, tosi huokoista ii-ha-naa kookospähkinää ja tropiikin kaloja.

Otettiin myös rapukisa, jokainen noukki yhden pienen taskuravun ja kisattiin kenen rapu oli nopein. Mun rapu, "Matti" oli ärhäkkä kuin mikä, mut se lähti kiertämään rinkiä.

Lopuksi vielä lilluttiin vedessä Abin kanssa ennen paluuta pääsaarelle. Tässä Abi.

Sunnuntaina mentiin muuten Abin kaa sunnuntaikirkkoon! Cook-saarelaiset on varsin uskonnollista väkeä, (vaikka kyllä he osaavat juhliakin, ainakin viime lauantaisen perusteella mitä tääl oli!) Kirkko oli tosi kaunis sisältä, aurinkoisia värejä, kaikilla reunustoilla on ruukkukasveja ja hienoja ornamenttejä seinillä. Pienet ruosteiset tuulettimet oli joka penkkirivillä kuumuutta helpottamassa. Siellä oli satakunta ihmistä valkoisiin pukeutuneina, vanhemmilla naisilla vaaleat tai valkoiset koristeiset olkihatut päässä (mm. helmeileviä simpukankuorista tehtyjä koristeita) ja pitsipusero ja viuhkoja. Hatut näytti ihan kermakakuilta ja mieleen tuli lähinnä 1800-luvun lopun maalaukset ja elokuvat siirtomaavallan ajalta.

Normaalisti väki pukeutuu kuulemma tosi värikkäästi mut kuukauden eka sunnuntai on poikkeus- hyvä et lainasin Abilta valkoisen pellavapuseron. (Juhlavaatteista huolimatta monilla oli flipflopit jalassa...) Laulut maorikielellä oli tosi kauniita, naiset ja miehet lauloi tietyt osat säkeistöistä vuorotellen ja välillä yhdessä ja välillä laulu voimistui niin kovaksi et koko kirkko raikui.

Puolessa välissä toimitusta lapset, vierailijat ja osa muustakin väestä poistui viereiseen rakennukseen, jossa oli ilmainen herkkuaamiainen tarjolla! Me vieraat saatiin otta ensiks ja sit lapset ja aikuiset. Vastassa oli nyyttikestimeiningillä tuotuja hedelmiä, kakkuja, voilepiä, keksejä, torttuja, guavaa, tähtihedelmiä ja suklaakakkua tarjolla! Myös tanssijapojat olivat saapuneet kirkkoon löysissä farkuissa ja olivat ensimmäisten joukossa ruokatarjoilun ääressä.

Jes...Ei kai tässä muuta tällä erää....Tuntuu et on saanut täyttymyksen näistä hienoimmista paikoista täällä. Ehkä loppuajan yritän päästä kulttuuriin enemmän sisälle, kokata vaikka yhdessä ruokaa cook-saarelaisittain tai jotain. Tehdä pikkutaidejuttuja:-)

Tässä yksinäinen kookospähkinä juurtumassa tälle saarelle. Niitä näkyy ajelehtimassa vedessä uusia rantoja etsimässä...

Haleja ja keväisiä päiviä teille sinne merten taa!