perjantai 22. toukokuuta 2009

Uyuni, Tupiza, Potosi & vähän La Paziakin!

Vietin La Pazissa kolme ekaa päivää kuorrottaen itseäni alpakanvillalla, varsin onnistuneesti, täytyy myöntää. Ja hävittäen päänsärkyä ja heikotusta ja pyörrytystä kokateen voimalla! Hassu ajatella et täällä se on täysin laillista (samanlaisissa pussukoissa saa ostettuu kuin perusliptoneita!!! Tosin vielä yleisemmin lehdet vaan veteen..) ja jos menis Argentiinan tai Chilen puolelle niin vankilareissu napsahtais heti kättelyssä salakuljetuksesta. Hah. No ei se kummemman makuista oo, vähän niinkuin vihreetä teetä, mut itseasiassa tänäänkin valitsin mieluummin kaneliteen.... Mut kyl se siihen päänsärkyyn autto, huumaavaa vaikutusta en oo huomannu. (VINK! Suosittelen muuten pudottamaan kanelitangon teen sekaan!!!+omenaa! Aiemmin oon ollu suunnaton inkivääriteefani mut hei, kaneli on tosi hyvä kaa! Njam!)
Ja villat tuli muuten TOSI tarpeeseen kun lähdin sinne Uyunin reissulle! Eka bussimatka oli 12h (La Paz- Uyuni, lähdettiin kuudelta illalla) ja loppumatkasta tuli ihan jäätävää sinne bussiin. Huh. Kietouduin ponchooni ja villapaitoihin ja säärystimiini ja tietty laamalakkiin (pitäähän sitä näyttää Etelä-Amerikan reissarilta! ) ja silti en saanut nukuttua muutamaa silmäystä enempää.

Ja mitäpä vielä, päätinkin sitten lähteä samantien kolmen päivän aavikkorundille. Enkä hyytynyt muita ennen, ihme! Huh, ja oli muuten aika kova kilpailu järjestäjien kesken, paskanpuhumista toisista ja välistävetämisen yritystä, ihmisten heittelyä järjestäjältä toiselle ym. Mut sit lopulta kun reissu oli maksettu ja kamat autossa niin kaikki alkoikin sujua aivan loistavasti. Mun autossa oli kuljettaja/kokki/opas Walterin lisäks kivat englantilaiset Katie ja Melissa, jenkki-bolivialainen Maria, joka toimi tulkkina koko matkan ja bolivialainen Ernesto+mamat, kaksi ranskalaista mammaa, 60 ja 63-vee Isabel ja Dani, jotka puhua pajattivat ranskaa sellaisella nopeudella et mietin välillä et vetääkö ne jotain kokalehtiä vahvempaa.

Ja mitäs siellä olikaan...?¿? Puoli viiden herätyksiä, silmänkantamattomiin lainehtivia maastoja, eriväristä hiekkaa ja mineraaleja, kaktussaaria, autiutta ja jylhiä vuoria, pyöreitä kumpuvuoria, kartiomaisia vuoria, tulivuoria, haarautuvia teitä (ja "teitä"), erivärisiä ruohotupsuja, muinaisia koralliluolia (kas suola-aavikko on muodostunut muinaisen meren suolasta, kun meri on kuivunut), korallien näköisiä kasvimättäitä, mineraalijärviä, geysirejä, kuumia lähteitä, aamukuutamoita, flamingoja, vikunoita ja laamoja...

Laamat on merkitty kirkkaanvärisin korvatupsuin ja niitä onkin näkynyt tiheään laiduntamassa ympäri ylänköjä.

Kuinka kolmen päivän aikana voi nähdä niin paljon kauniita paikkoja? En tiedä kuinka tätä voisi tarpeeksi hehkuttaa????!!!! Uyuni!

Ensin ajettiin vetureiden hautausmaalle Uyunin kaupungin laidalle hetkeksi palloilemaan (me ja kymmenen muuta jeeppiä! Aluksi säikähdin et tuleeko tuo turistimassa olemaan kaikkialla, mut ei onneks!) Pian ainut muistutus muista oli jossain horisontissa siintävä jeepin jättämä pölyvana. Suurimman osan ajasta saatiin ajella itseksemme pitkin erämaata ja nauttia maisemista omassa tahdissa, ja pysähdellä, kun joku halus ottaa valokuvia. (Yö- ja lounaspaikkoihin tuli sitten yleensä useampi auto.) Tässä joitain kuvia.

Tehtiin myös muutama perspektiiviharhakuva...

Tässä Incahuasi, yksi saarista keskellä aavikkoa.

Matkalla oli useampaan otteeseen valkoisia, kuviollisia borex-kenttiä (borexia käytetään kuulemma mm. kosmetiikkateollisuudessa) ja se oli musta tosi kiehtovan näköistä. Tässä borexia!Nämä ruohotupsut ei muuten ole pehmeitä kuten Suomessa, vaan kovia ja neulaisia kuin siilit! Ulkonäkö pettää pahasti!
Eka yö nukuttiin suolahotellissa, joka oli aavikon laidalla. Talon lapset pitivät meille riehakkaan tanssiesityksen.

Kaktuspuu on makeeta, täällä siitä on tehty melkein mitä vaan!
Lounaaksi oli usein riisintapaista Quinuaa, kovin terveellistä kuulemma, ja hyvänmakuistakin. Sellaisia pyöreähköjä raidallisia papanoita, vähän kuin suurikokoisia cous-cousseja, tai pieniä pehmeitä linssejä.

Toinen yö nukuttiin Laguna Coloradan, punaisen (värikkään) järven rannalla ja paikka oli aika kolkko ja monta autollista pakkautuneina ikkunattomiin dormihuoneisiin. Yö oli selkeästi kylmempi ja epävakaisen sähkövirran antamat piikit särki ihmisten latureita (thank god ei mun!)

Toisen nukutun yön jälkeen sain pahan aamupäänsäryn (nukuinhan n. 500-600m ylempänä kuin aiemmin) ja riuduin jonkun aikaa- mutta komeiden höyry- ja geysirherätyksen aikana se unohtui ja aamu-uintipaikalle tullessamme se oli hälvennyt. Enkä ollut kyllä ainoa, joka sai päänsäryn, yksi oksensikin. Onneksi matka oli sieltä sitten vain alaspäin, joskin korkein kohta, missä käytiin oli melkein 5000m, (4960m tai jotain...)!

Tässä vielä muutama kuva maisemista, joita oli silmänkantamattomiin... Flamingoja ja kaikkee.

Laguna Verde hyvin lähellä Chilen rajaa.

Sen jälkeen menin Tupizaan punaisten vuorten ja kaktusten keskelle villiin länteen! Hä! Luulin et sellaista olis ollut vain jenkkien keskilännessä, jossain Coloradossa mut eikä mitä. Matkalla Tupizaan.

Loysin ihanan hotellin, josta sain kauniin kattohuoneen, josta tulvi valoa huoneeseen pitsiverhojen läpi. Vieressa oli parveke ja näkymät punaisille vuorille kaupungin yli! :-) Tapasin siel paljon kivoi tyyppei, joiden kaa istuttiin iltaa, käytiin syomässä ja pelattiin korttii. Tässä Lucy&Laura, joista kumpikaan ei saanut hot chocolateaan. Toinen täysin ilman maitoa ja toinen melkein pelkkää maitoa.Käytiin myos muutaman tunnin kävelyllä norjalaisen Haraldin ja sveitsiläisen Andrean kanssa. Harhauduttiin polulta mut loydettiin todennäkoisesti paljon siistimpiä paikkoja kuin polkua pitkin! Tälle kukkulalle kivuttiin kun ei uskallettu tulla alas samaa reittiä, heh. Mut loydettiin kyl turvallinen laskeutumispaikka toiselta puolen. Ja sähkolinjoja seuraamalla loytyi kaupunkikin jälleen.


Musta muuten tuntuu et bussimatkat lasketaan täällä kymmenen tunnin yksiköissä, kuin Madagascarilla konsanaan.

Ainiin, La Pazissa on sellainen "noitamarketti", pari kadunpätkää täynnä kuolleita eläimiä, erivärisiä yrttejä, veistoksia ja värikästä pikkukrääsää (sulkia, nauhoja, kukkia, kuvioituja saippuanpaloja) uhraukseen. Näin ainakin näiden laamavauvojen lisäksi vyötiäisiä, meritähtiä ja lintuja, kaikki kallot tummuneita tuijottamassa lasittunein silmin kaukaisuuteen. Ja siellä kukaan ei tosiaankaan yrittänyt myydä turisteille mitään, me ei oltu kohderyhmää. (Tosin muutenkaan Boliviassa kukaan ei tuu tuputtamaan ostettavia, vaan mekein pitää hihasta nykäistä.)

Paikallisten uskonnosta tuli myös muistutus Uyunin-reissulla, kun toinen ranskalaisista mamoista liukastui kiven päältä ja löi päänsä maahan (selvisi onneks pienin naarmuin). Hän kuitenkin säikähti pahasti joksikin aikaa- ja niinpä mukaan noukkimamme toisen auton kokki, vanhempi bolivialaisnainen kaivoi laukustaan kokalehtipussukan ja laittoi naisen lakkiin kourallisen kokalehtiä, jonka Walter kävi uhraamassa äiti maalle, jotta nainen saisi henkensä takaisin, eikä hänen tarvitsisi olla enää peloissaan. (Maahan kolhaistessaan äiti maa oli ottanut osan naisen sielusta itselleen.) Näin siis ymmärsin.

Paikalliseen ruokakulttuuriin olen pikkuhiljaa päässyt mukaan...Oon yrittänyt kyllä syödä kadulta mahdollisimman paljon, mut siellä lähinnä grillataan polloa (kanaa) kaikkialla, (käyn kyllä tsekkaamassa kojut aina läpi.) Hedelmiä ostan kadulta melkein joka päivä ja pähkinöitä...Ja muutaman hyvän katuruoan olen löytänyt, mm. sellaisen perunamuussinyytti, jossa oli ruskeaksi paistettu taikinakuori, ja sisällä kananmuna. Valittavana oli siis sen ja lihanyytin väliltä. Ja se nyytti (kuuma) heitettiin pieneen muovipussiin ja päälle raastetta+ salaattia ja liraus suolaista viinietikkaa...Sitä olen yrittänyt nyt metsästää kaduilta toistamiseen, mutta en ole nähnyt. Ehkäpä huomenna löytyy lounasnyytti.

Myös mehut ja hyytelöt (esanssiset kirkkaanväriset, joita kerrostetaan lasiin ainakin kolmea väriä+päälle kermavaahtoa) heitetään muovipussiin, jos ne haluaa ottaa mukaan. Ja pilli perään! Pussipilli-imijöitä näkyy aika paljon kaduilla- kas Bolivian versio take away-pahvikuppityypeistä.

Lisäksi parin bolivianon tuliset katuranskikset on hyvii ja lounaspaikoista saa kasvisriisisysteemejä kananmunalla- ja jopa ekan kasviskeiton sain tänään alkuruuaks!!! Ja aiemmin kun en vielä niin monii katuruokii ollu loytäny ni kävin parissa hyvässä turistiruokapaikassa La Pazissa. Toisessa oli hyvä seisova salaattipöytä oliiveineen, erilaisine salaatteineen ja perunagrillauksineen (täällä on useampaa perunan tyyppistä vihannesta, mut maku on aika lähellä toisiaan) ja tuoreine leipineen...Ja toisessa sain hyvän munakoisojuustopaistoksen... Eli eikohän tämä Etelä-Amerikkakin ole selätetty ruuan puolesta.

Ja nyt Potosissa. 4100m korkeudessa. Olen ollut muutaman päivän flunssassa, enemmän ja vähemmän vajaakuntoisena. Nytkin 37,8'c kuumetta, makaan vuoteessa vällyjen alla ja lopettelen tätä. Jos huomenna jaksan niin voisin käydä laittamassa tämän ja ottamassa muutaman kuvan kaupungista, sillä tää on kauniisti vuorilla ja täynnä komeita kolonialistisia rakennuksia (tää on itseasiassa yksi Unescon maailmanperintölistan kaupunkeja myös). Onneksi ei ole vielä kiire La Paziin niin ei tarvitse mennä kipeenä bussiin. (Menin jo kertaalleen kun tulin Tupizasta, ja se oli hyvin väsyttävä reissu. Bussi myöhästeli ja kuuden tunnin sijaan matka kestikin 12 ja illalla myöhään ensimmäistä majapaikkaa etsiessä täällä laiton taksikuski huijasi multa reilun euron ja sit kun majatalon täti ei meinannu hyväksyä mun liian isoa seteliä niin pillahdin itkuun kuumeisena, nälkäisenä ja väsyneenä... Mut hyvin se sit hoitui ja pääsin lepäämään.)

Mut tänään on ollu tosi kivaa. Ja ehkä tää tästä pikkuhiljaa taittuu, (sitähän se on kipeänä matkaaminen on aina se tän reissaamisen kääntöpuolia. Onneks oon ollu melko vähän kipeenä, ehkä vähän enemmän nyt loppumatkasta.) Kävin kiertelemässä kaupungilla tänään, istuskelin katsomassa ihmisiä, syömässä mehujäätä (päivisin on aika lämmin, 20-25'c). Mitä täällä?Ystävällisiä vanhoja setiä köpsöttelee ja opastaa mut oikeaan kadunkulmaan. Peli-internetluolia, joissa niittivöiset teinit pelaa keskittyneenä 3d-pelejä. Lauma kymmenvuotiaita kohisee pornosivuston kimpussa ja yrittää peittää näkyvyyden kassalle niin ettei paikanpitäjätäti huomaa. Mustahattuisia mummoja jotka huiskuttavat mulle kun kävelen ohi (kuinka yhdet englantilaiset väittivätkään et juuri nuo mummot on hyvin noitamaisia ja ilkeännäköisiä???). Missä ne limaiset latinogigolot, joita vähän etelä-amerikalta odotin? Kukaan ei ole häirinnyt mua ja kummastellut yksinmatkustamista. Mua varoiteltiin ennen matkaa et pitäis kulkea vale-kihlasormus sormessa tai jotain mut ei tosiaankaan. Bolivialaiset vaikuttaa hieman sisäänpäinkääntyneiltä, oikein hyvällä tavalla. Intiaaneja on väestöstä hyvin suuri osa, se varmasti vaikuttaa täällä.

Ja mullon muuten aamiaisen huoneeseentarjoilu täs 4,5€ huoneessa;-)

Joo ehkä tämä tällä kertaa. Taisi tulla toiseksi viimeinen postaus nyt. Kohta matka on loppu. Vielä La Paz, Titicaca, Lima ja Buenos Aires. Ehkä viimesessä postauksessa tanssitaan tangoa;-) ¡Adios Amigos! ¡Hasta Luego!


Tiinanne

perjantai 8. toukokuuta 2009

¡Hola Bolivia!

Ok, mä oon nyt niin suunnattoman täpinöissäni et melkein tärisen onnesta täällä La Pazissa. Siitä huolimatta et sydän hakkaa ilmanpaineen muututtua reippaasti(!) ja pyörryttää ja hengitys on raskasta ja univaje painaa päätä tyynyyn. Eikä asiaa kyllä auttanut lähtöillan glögijuhlat Santiagossa ihanien hostellinpitäjien Diegon ja Paton ja englantilaisten ja irlantilaisten ja saksalaisten tytsyjen ja poitsujen kaa...Eli valvoin sit puol kolmeen taksia oottaen ja kas nyt olen sitten perillä. (Yllä La Paz ja Chilen ja Bolivian raja.)


Mut siis nyt tunnen taas eläväni, kun lähtee vaan tosi ex-tempore ja kattoo mitä tapahtuu. Varasin pariks yöks hotellin just ennen lentoo yöllä, en ollut vilkaissutkaan La Pazin karttaa, vaihtokursseista ei ollu hajuukaan, eikä miten lentokentältä pääsee pois tai mitään. Rinkan pakkaus sujui rutiinilla hetki ennen lähtöö ja sitten napostelinkin jo aamiaista koneessa. Ja sit perillä hyppäsin vaan minibussiin, joka kalasteli matkan varrelta ihmisiä kyytiin ovi auki ja tyypit vaan hyppi sisään, vähän niinkuin Madagascarilla. Kaduilla tööttäillään ja ihmiset myy taas kaikkea iloisen kirjavassa katuhulinassa. Ja siis kaikki on ollu taas superystävällisiä! Jäin yhen tytön avustuksella sattumalta oikeassa paikassa pois (espanjaks ;->) ja kipitin katuja karnevaalinaamareisten ihmisten läpi hotellille ja tässä ja nyt. Ihanaa!


Loistavan pizzan kävin äsken syömässä ja pyykit jättämässä taas pesulaan. Nyt pitää vaan antaa kropan tottua tähän paineeseen. El Alto-lentokenttä on 4061m korkeudessa ja tää keskusta on n. 3600m, tosin täälläkin olen vähän ylemmillä rinteillä...


Tuun viettämään koko ajan täällä Bolivian Altiplanolla, ylängöillä, vaikka idässä olisi myös Bolivian Amazon, mutta kaikkea ei voi tehdä yhdellä kertaa... Hyvä syy palata takaisin, Chilen maisemista puhumattakaan


Aa, ja missä ollut, mitä tehnyt täs aiemmin...? Tätä ennen olin tosiaan Santiagossa viisi päivää, sain hyvän ensikosketuksen Etelä-Amerikkaan. Se oli varsin länsimainen kaupunki, tuli mieleen muistumia Tsekistä, Prahan laitakaupungista helmikuisena päivinä, ripaus Pariisia ja Espanjaa myös. Mutta länsimainen, kyllä. Länsimaisempi kuin oletin... Ja se vaikutti aika turvalliselta!


Ja tässä näkymiä San Christobalilta. Kaupungin keskellä on vuoria, joille voi kiivetä katsomaan auringonlaskua. Siellä on kyl aika massiivinen savusumu päällä, mutta auringonlaskunaikaan sekin on vaan hieno.


Ja musta pukeutuminen oli hämmästyttävän in. Hevarit rules ihan selvästi, sielläkin se tuntuu olevan aika mainstreamia, samoin kuin Suomessa! Enkä jollain tavoin chileläiset on Suomen sisarkansa täällä etelän kylmässä päässä. Musiikkiskene on kans kuulemma hyvissä voimissa, paljon uusia pikkubändejä, joita voi käydä tsekkaan! Diegollakin oli oma elektrobändi ja se oli kuvataiteilija...Ihan samanlaisia nää kaikki taide-ja designtyypit on ympäri maailmaa! Mahtavaa!

Olin olettanut et olis tosi vaikee saada kasvisruokaa täällä, mut ainakin toistaiseks se on ollu ok. Aina on jotain löytyny, jos ei ekasta tai tokasta ravintolasta niin sitten kolmannesta. Tosin tähän asti se on sitten ollut joko pizzaa, salaattia ja ranskalaisia tai täytetty kasvissämpylä guacamolella... (Ranskikset on "papas fritas", papas on Quechua-intiaanien nimi perunalle..) Mut katsotaan, en ole kuitenkaan läheskään ainut kasvissyöjä täällä, hostellissa oli jo monta mun lisäks. Tässä katunamia.


Tässä espanjanopiskelua! Pato piti meille parina iltana espanjankurssia, teetti kotitehtäviä ja kaikkee :-) 

Ja sitten Auckland. Siellä viivähdin muutaman päivän ennen Santiagoon tuloa. Siellä hoitelin juttuja, lähetin taas kopio-dvd:itä mun valokuvista kotiin ja kiertelin vähän kaupungilla. 


Niin, ja seurasin possuflunssahypetystäkin. Nöf nöf. Hetken sitä jo säikähti josko rajoja suljetaan etten pääse loppuihin maihini, mutta eipä sentään. Se taisi olla hetken kupla.


Olishan se ollu aika törkeen siistii jos kaikilla olis ollu hengityssuojaimet niinku leffoissa!!


Ekoina päivinä Uudessa-Seelannissa jotkut kyl jo hamstras apteekista hengityssuojia ja paikallislehdet kirkui otsikoita swine flu sitä ja tätä! Mutta parin päivän päästä radio-ohjelmissa jo tarjottiin kilpailujen voittajille possupaisteja palkinnoiks. Heh.


Lennoilla oli kyl jo tullessani Rarotongalta lippulappusia possuflunssasta ja Santiagossa joutui täyttään lapun ettei ollu mitään oireita. Se oli aika kuumottavaa kun kyl mul silloin oli flunssanalkuu ja maha kipee, ha, mut ei siihen mitään uskaltanu laittaa kun halus päästä mantereelle! Mut ohi se meni aika pian, hyvä hyvä.  


Auckland on varsin multikulturelli kaupunki. Majoituin hälyisään suureen hostelliin, ja huoneet muistutti enemmän tai vähemmän ruotsinlaivan hyttejä. Tai no eka oli ikkunaton koppi mut tää toinen jo parempi... 



Parina päivänä kävin lounastamassa korealaista ja thaikkuruokaa. Oli kiintoisaa ne oli pikaruokapaikkoja, aasialaista pikamättöä! Hyvää ja terveellistä, rouskuvia hyvinmaustettuja tofuja taskussa, sieniä ja papuista kastiketta. 


Tässä pari kuvaa kaupungilta. Tuli itseasiassa mieleen Providence, kun kierteli söpön yliopistoalueen lähistöllä.


Aijuu, suojatiet oli muuten aika suojattomia Santiagossa! Valot vaihtu aika napsahtaen ja autot ottaa jo lähtökirin- eli kun ne muutama hassu välähdys tulee liikennevaloissa niin kannattaa juosta pian tien yli! Uudessa-seelannissa oli muuten jännä erikoisuus, jota en oo nähny muualla- eli suojatien kaikki valot sytty yhtäaikaa ja risteyksen keskellä meni viistottain myös kaistat ruksimuotoon!


Jesh, mut nyt nukkumaan ja huomenna kaupunkia innoissaan kolumamaan!!! Ai kun oli sateenkaarenkirjavia busseja tossa ulkona!


Tiina


Ps. Aamulisäys: Hotelliaamiaisella oli iso kippo kokalehtii siinä murokulhon vieressä!! Hehehe. Siitä vaan teetä maustelemaan. ;-) Ja peitto koostui kuudesta peitosta, ihana 20cm superlämmin kuorrotus päällä. Me gusta!