Kirjoitan tätä nyt auton takapenkillä rinkka vieressä ja kaikenlaisia pikkupussukoita auton takapenkki pullollaan. Ulkona sataa kaatamalla ja autoradiosta soi reggae täysillä. Pyyhin välillä huurtuvaa ikkunaa ja räpsin kuvia Tasmanianmeren tyrskyävistä aalloista. Etupenkillä istuvat italialaisen viinitilan poika Federico ja ruotsalainen Martin, molemmat 19-20, mun upouudet pikkuveljet! Martin sai flunssan, joten ehkä me kaikki kolme ollaan pian kipeinä.Ollaan just matkalla kohti pohjoista, ja kohta itää ja kuumia lähteitä. 250km ajettavaa tänään. Yövyttiin Punakaikissa ja sitä ennen Franz Josefissa, jossa kävin jäätiköillä kävelemässä. Oli siistii panna ekaa kertaa jalkaan piikkikengät ja kävellä niillä.
Jää oli useimmissa paikoissa jää/lumisohjoa ja ympäröiviltä vuorenhuipuilta oli valunut aika paljon soraa jäätikön reunoille, joten hiekkaakin oli aika paljon näkyvillä. Ei siis niinkään valtavia sinisiä jääluolia, joita ehkä salaa odotin, vaan sulavaa jääsohjoa ylös ja alas lumisia rinteitä. Halkeamia näkyi kyllä paljon ja ne hohtivan puhtaan sinisenä. Niitä kuulemma syntyi joka päivä lisää, joten joka aamu jäätikölle jouduttiin hakkaamaan uusia askelmia jäähakuilla ja oikomaan reittejä jään muututtua. Alueella sataa valtavasti, ylempänä huipulla jopa 15m vuodessa ja alempanakin vielä 6m. Jäätikkö on sulanut viime vuosikymmenten aikana valtavasti ja esim. 1970-luvulla jäätikön reuna oli kymmeniä kilometrejä edempänä mitä se nyt oli, mutta onneksi viime vuosina se on alkanut taas vahvistumaan ja kasvamaankin hieman... Meitä onnisti, kun meidän muutaman tunnin reissun aikana ei satanut laisinkaan.
Tässä muutama kuva jäätiköltä:
Mitäs kaikkea muuta on tapahtunut sitten viime kirjoituksen? Te Anausta käväisin tosiaan päiväretkellä Milford Soundissa, mutta saavuin niin myöhään ettei parin tunnin laivaristeilyjä vuonossa ollut enää tarjolla.
Tässä Kea! Tää elää luonnonvaraisena täällä vuorilla!
Sen jälkeen liftasin Wanakaan (jep, rahapula porsaan kotiin ajaa, jossain vaiheessa, mut onneks sitä voi myös pitkittää;-)... Kyytejä oon saanut sekä reissareita et kiweiltä. Yks hauskimmista kyydeistä oli uusi-seelantilainen perhe, joiden ylivilkkaiden lasten kaa juttelin takapenkillä pitkän tovin. 11-vuotias tytär oli tehnyt benjihypyn 10-vuotis-synttärilahjanaan ja äitikin riippuliiteli. Eli eivät vain turistit extremeharrasta vaan paljon myös paikalliset! Perhe kertoili myös yövaelluksista ja kuumista kylvyista yöllä laskuveden aikaan Coromandelissa ja hevosvaelluksista.
Toinen mielenkiintoinen tyyppi oli Adam-niminen australialainen lastentarhanopettaja, joka kirjoitti kirjaa. Me pysähdyttiin tähän paikkaan, ja Adam lähti tuolin kanssa kohti vuoria kirjoittamaan. Myös Hawaijilaisen merikapteenin kyydissä olin hetken!
Sen jälkeen vuorossa oli Wanaka, jota ei voine liikaa ylistää!
Maisemat on kauneimpia mitä oon tähän mennessä nähnyt Uudessa-Seelannissa! Lähellä oli Mt Roy, jonka huipulle kiipeämiskokemus jotenkin samanlainen kuin leijonavuori Mauritiuksella. Alussa lammaskatraiden läpi vihreitä niittyjä ylöspäin ja sitten alla alkoi avautua valtavan kaunis Wanakanjärvi ja ympäröivät kummut, joita oli kaikilla puolilla huippua kohti kiivetessä.
Wanakassa tapasin myös kalifornialaisen Benjaminin, jonka kanssa matkustettiin muutama päivä yhdessä.
Benjamin oli juuri palannut Antarktikselta ja olin aluksi hieman nyreissäni kun tajusin et graafinen suunnittelija on ehkä ainut ammatti maailmassa jota siellä EI tarvita! Olis törkeen siistii tehdä joku projekti siellä... Siellä on valtavasti eri alojen tutkijoita, mutta myös kirvesmiehiä, metallityöntekijöitä, teknikoita, luonnonsuojelutyyppejä, kampaajia, kokkeja ja vaikka ketä. Ja kuulemma ne työskentelee 5kk putkeen (helmikuussa alkaa tulla talvi joten kaikki lähtevät pakoon sitä.) ja sitten he vaan reissaavat 7kk! Eeeepiiistä! Majoitus, ruoka ja lennot kuuluu siellä työskentelyyn ja kaikki mitä ansaitsee menee säästöön, jolla he sitten matkustavat loppuvuoden. ÄÄÄÄÄ! Ja näin siis jenkkitukikohdassa, siellä on myös lähekkäin Australian, Uuden-Seelannin, Japanin ja muutaman muun maan tukikohdat, liekö Euroopan Unionilla varpaansijaa siellä?
Tänne Uuteen-Seelantiin on kuulemma viimeisen parin viikon aikana laskeutunut 1200-1400 antarktiksella työskennellyttä ihmistä...Siellä on pieni kaupunki aina 5kk vuodesta ja talveksi jää töihin vain 200 ihmistä. Kuusi päivää viikossa, 9h päivässä..
Hostelli oli myös tosi kotoisa Wanakassa! Siellä oli kissa ja luumupuusta sai syödä tuoreita luumuja mielinmäärin ja yrttejä kasvoi takapihalla. Tutustuin myös siellä työskennelleisiin australialaisiin Katieen ja Beniin, joiden kaa käytiin myös leffassa Cinema Paradicossa!
Kesken leffan (The Curious Case of Benjamin Button) oli paussi ja sai ostaa suuria vastapaistettuja cookieita. Makuina oli inkivääri-hunaja, suklaahippu ja tuplasuklaa! Tässä tuplasuklaa:
Tuoksu oli aivan taivaallinen, oij! Ja kotitekoista jätskiä oli vaikka miten montaa sorttia tarjolla. Ja olutta, thairuokaa, pizzaa olisi voinut syödä kesken leffan! Leffasali oli täynnä erilaisia vanhoja sohvia ja kuplavolkkarin runko ja penkit! Vastaavanlaisen olin nähnyt aiemmin vain Providencessa vaihdossa ollessani. Tosi hyvä idea, tuollainen vaihtoehtoleffateatteri sopis Suomeenkin aivan loistavasti!
Ja sitten Mt. Cook! Aivan mahtava myös! Tykkäsin tästä melkein yhtä paljon kuin Wanakasta! En ole käynyt kunnolla Alpeilla, mitä nyt kaukaa vilauksen nähnyt- eli täytynee suunnata Eurooppaan kunnolla alppeilemaankin!
Tässä käveltiin ylös kohti Mueller-huttia, taas reiluun kilsaan. Täällä olis voinut olla pidempäänkin, mut sää alkoi kylmenemään ja myrskyämään.
Tokana päivänä oli kunnon myrsky kun käytiin muutaman tunnin kävelyllä Benjaminin kaa. Pantiin kaikki vedenpitävät vaatteet päälle ja silti meinattiin kastuu. Järvillä ajelehti jääkimpaleita ja jouduttiin laskeutumaan välillä maahan roikkumaan kivistä kiinni ettei lennetty tuulenpuuskien mukana. Se oli aika villiä, mut siistii kun tuns olevansa luonnovoimien armoilla. Tee muuten maistui taivaalliselta sen jälkeen!
Mt Cookille päästiin australialaisen eläinlääkärin ja afrikkaa kiertäneen ja siellä 20 vuotta asuneen englantilaisen Suen (joka oli sairastanut neljä kertaa malarian) asuntoauton kyydissä. Kuva liftiltä.
Tässä pysähdyttiin hetkeksi Suen kanssa kalansyöttöpaikalle. Vesi on turkoosia (valkoharmaata, mutta taivas heijastaa!) jäätiköiden lähellä olevissa järvissä ja joissa, kun jäätiköiden sulaessa irtoaa mukaan hienonhienoa maan pintakerrosta veteen.
Tässä viimeisiä kuvia ajomatkalta eteläsaaren läpi. Lampaita on näkynyt valtavasti, samoin lehmiä- ja täällä muuten tarhataan peurojakin! Ja ihan tosi, tuo vesi on tuon väristä!
Ajettiin muuten yhteen taru-sormustenherra-kuvauspaikkaan, tää on läheltä sitä, vieläkin lähellä Wanakaa. Siel oli sellasii liikuteltavii nostolavoja vielä pystyssä. Tää oli mun suosikkikukkula 4-eva!
Pari päivää vielä näiden poitsujen kaa!
Jes, tässäpä tämä tältä erää. Seuraavaksi Wellington ja pohjoissaari! Tulivuorii ja sellaista. Byeee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti