Viikonpäivät menee jo nyt ihan sekaisin. Ok, nyt on 23.10. Torstai. Olen siis kahdettatoista päivää liikenteessä. Josta siis Mauritiuksella nyt viikon Lontoon jälkeen. Tänään on ollut ensimmäinen sadepäivä. Taitaa sen syklonin reunukset vähän osua tännekin... Taidan törmätä siihen paremmin sitten sunnuntaina, kun menen Madagascarille- ellei se sitten hiivu kokoon ennen sitä.
Olen nyt Tombeau Bayssa, Mauritiuksen pääkaupungista Port Louisista vähän pohjoiseen päin. Vielä riittää salmiakkikarkkeja naposteltavaksi, kiitos niistä! Nyt tuntuu et sai asetuttua hetkeks kunnolla aloilleen täällä, mahtavaa! Kokkailinkin täällä kasviswokkeja ja maistelin juustoja tänään. Ei oo enää tarvinnut juosta ympäriinsä, kipuilla vuorille ja snorklailla ja tutkia rantoja niinkuin ekat päivät. Ei sillä, se on kyl ollu superiakin!
Tää uus huone on aika hulppee ollakseen 8e/yö. Mut siis on tää selkeesti syrjemmässäkin, mut bussiyhteyksien varrella ihan hyvin kuitenkin. Oon yrittäny puhuu täällä kovasti ranskaa, kun toisena asukkina on ranskalainen Kristofer, 38-vuotias kokki, joka ei puhu sanaakaan englantii... Mut kuinkas ollakaan kielimuurista huolimatta me ollaan keretty jo keskustella mm. syklonista, rotista, kilpikonnista ja päätettiin vuokrata ylihuomenna yhessä auto ja mennä vielä pohjoisosaan saarta kiertelemään... Eli hyvinhän tätä kieltä tässä oppii! Vielä kun Madagascarilla kiertää kuukauden ja sitten viel tätä kautta etiäpäin niin voila!
Joo, mukavia ihmisiä oon täällä muitakin tavannu. Jutskailin edellisessä paikassa omistajaperheen (aivan ihania!) lisäksi mm. sellaisen saksalaisen eläkkeellä olevan ikitravellerin kanssa, joka oli tullut poikansa kanssa saarelle ja hän kertoili kovasti tarinoitaan rommilasin äärellä. Lisäksi Mauritiuksella oli ilmeisesti tässä viime viikolla yleisurheilun senioreiden (yli 35vee) maailmanmestaruuskisat ja meidän hotellissa oli sitten yksi egyptiläinen kilpailija, joka toi kolme kultamitalia(!). Hän pyyteli myös mukaan kultamitalibileisiin, mutta en sitten jaksanut lähteä, kun olin juuri palannut vuorelta rättiväsyneenä (siitä kohta lisää..) Myös eestistä, tsekistä ja ranskasta on ollu kivoja tyyppejä mm. windsurffaamassa täällä...Mihin siis onkin ilmeisen hyvät mahdollisuudet.
Niin, rannat on kyl ehkä hienoin juttu täällä! Uimassa oon käyny vasta vain Blue bayssä (yllä), joka on sellainen vitivalkoinen hiekkaranta, jossa tosin ei kannata snorklata, kun näkee vain hiekkaa. Se on myös aika perheranta, joka on suosittu kohde paikaisille viikonloppuisin.
Hehe, tässä ekoja snorklauskuvia! Luulin et en saanut mitää kameralle, kun oli niin kirkasta ettei nähny screeniä ollenkaan, mut oli sinne näemmä jotain tullu.
Tää saari on kyl täynnä mahtavia rantoja et ehkäpä täältä vielä löytyy kunnon snorklauspaikkakin. En ole edes juuri sellaista etsinyt. Tähän mennessä upein on ollut Belle Maren ranta, joka oli mulle visuaalinen elämys! Mä haltioituneena vaan samoilin siellä ja ihailin miten ranta voi olla niin mustavalkoinen!! Siis valkoisen hiekan lisäksi mustaa laavakiveä kaikkialla...Ja tumma taivas , turkoosi meri ja kova tuuli! Aallot heitti vaahtopäitä jopa niin et kuvaillessani tyytyväisenä rannalla meri kerkesi vaivihkaa napata sandaalini mukaansa...Mut onneks kipitin heti perään ja heti parin metrin päässä sain hypättyä niiden päälle ja sain pitää omaisuuteni.
Joo, ja kipusin siis tokana päivänä Mahebourgin lähellä sijaitsevalle leijonavuorelle (Mt du Lion) ja mietin kiivetessäni monesti, niin monesti mielessäni et hitto, tää on tyhmin asia, mitä oon ikinä tehny. Mulle oli sanottu et hei, se on ihan helppo, alapuolella olevasta kylästä lähtee portaat, joita voi kiivetä ylöspäin ja et tunnissa-parissa on sit perillä...
No, se ei ollut ihan niin, vaan samoilin sokeriruokoviljelmien läpi ennenkuin löysin ne portaat, joita sit riitti noin neljän tasanteen verran. Siitä eteenpäin polku kiemurteli ylöspäin 480m korkeuteen milloin ahtaassa risukossa, milloin kadoten jyrkäneiden tullessa vastaan ja jatkuen taas jossain niiden yläpuolella. Ja välillä pudotus oli selän takana tai sivuilla ihan karmea, etten pystynyt katsomaan ollenkaan taaksepäin, ottaen huomioon et mulla on korkeanpaikan kammokin. Ja lämpötila oli trekkikengille aika kova, +28 astetta.
Mut sit kun kiipes korkeammalle vuorille niin olin et wowow(!) mitkä näkymät sieltä alkoivatkaan avautua Intian valtamerelle ja miten ihanasti merituuli voikaan vilvoittaa. Mä olin et hitto, tältäkö vuorikiipeilijöistä tai löytöretkeilijöistä on tuntunut?
Kyllä siitä sai aikamoiset adrenaliinihumalat, kun koki jotain ihan uutta ja huomas et on paljon sisukkaampi kuin olis itse uskonu. Loppumatkasta vielä ennen huippua maasto muuttui ihan viidakoksi, oli tiheää sankkaa kasvillisuutta ja paljon banaanipuita ja outoja kasveja. Ja välissä näin myös kolme melkein itseni kokoista (ilmeisesti tyhjää!!) mustaa ampparipesää, joiden lähistöllä varulta hiivin.
No, suuri seikkailumatkani sitten päättyi kuitenkin hieman koomisesti, huipulla olikin sitten sattumoisin kuuden 18-vee mauritiuslaisen joukko retkeilemässä ja juomassa viiniä. Mut kyllä hekin sanoivat et huipulle oli kaksi reittiä, easy ja tough! Eli kyllä sen vaativamman sitten olin valinnu. Palattiin heidän kanssaan helpompaa reittiä takaisin ja milloinkaan kylmä suihku ei oo tuntunu paremmalta!
Jes, tässä vielä pyydystämäni kaveri, joka kuulemma pistäessään turvottaa käden kymmensenttiseks!
Ja tässä vielä saattajat kentällä!
No, eiköhän tässä kaikki tältä erää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti