Tyyntä merivettä suussa

HOI HOI kansa! Vikoja päiviä viedään Cookinsaarilla. Rarotongalla nyt takaisin. Vesipainotteista on elo ollut, snorkkeli on ollut kovassa käytössä ja riippumatto ja polkupyöräkin aina toisinaan:-) Saaren oon pyöräilly ympäri pariin otteeseen (32km!) ja Matkalla on yks mahtava kauppa josta saa ihan sikaisoja jätskipalloja hintaan 2NZ-dollarii eli alle euron. Oon maistanu jo kolmee makuu. Ehkä huomenna neljäs, naminam.

Paikallisella lauantaitorilla olen käynyt hedelmiä ja muuta sapuskaa ostamassa.


Tässä Anzac-päivän juhlallisuuksia.Ja tässä pari kuvaa saarten sisäosista:
Aitutakilla ollessani oli hauska seurata kun bensa loppui saarelta, seuraava kuljetus oli tulossa vasta parin viikon päästä Uudesta-Seelannista. Ihmiset ei vaan ajanu moottoripyörillään ja autoillaa juurikaan. Paikka vaan hiljeni entisestään.

Lueskelin siellä vuoden 1982 National Geographiccia yks ilta... Siinä oli mielenkiintoinen kuva Liman lähellä olevasta autiomaasta. Mikähän sen nimi on? Eiköhän se ole 25 vuodessa paikallaan pysynyt. Ehkäpä pistäydyn siellä nyt kun matkalla sinne kuitenkin olen.

Paikallisessa sanomalehdessä oli myös järkyttynyt yleisönosastokirjoitus ja valokuva sunnuntaina työtä tekevästä rakennustyöläisestä. Nää paikat pysähtyy täysin sunnuntaiksi. Tällaistako se oli vanhempiemme lapsuudessa? Paikallisradio soittaa myös sulassa sovussa cookinsaarten musiikkia, kirkkomusaa, vanhoja hittejä ja joululauluja...Leppoisaa.

Mulla on ollu tosiaan aikaa lueskelun lisäks funtsia kaikkee, kirjoitella, piirrellä ja tehä pikkutaidekokeiluja ja opiskella edelleen espanjaa ja kuulla hyviä uutisia kotisuomestakin :-) Paitsi kuulemma lamakin siellä on? Sitä ei tosiaankaan täältä käsin huomaa. Ihan toinen todellisuus täällä...

Toisaalta on tullut havainnoitua asioita. Muurahaisten invaasioita. Ne voi ilmaantua mistä vaan ja hetkessä paikka on täynnä muurahaisia- ja hetken päästä ne on poissa. Gekkoja juoksentelee taas seinillä, ne pyydystävät kärpäsiä...Ja uusia ötököitäkin olen nähnyt.

Lentokaloja oon myös tuijotellu ja breadfruittia oon kokkaillu. Tässä eräs yksilö:


Breadfruittien vieressä guavahedelmää viipaloituna. En ensin ollut varma tykkäänkö guavasta- mut nyt tää on aivan mahtavaa! Olen muuten puristanut joka päivä tuoretta appelsiinimehua, ah, se on niiiiin hyvää. Appelsiinejä on muuten monen värisiä täällä, suurin osa vihreänruskeita päältä mut keltaisia sisältä, ja limejä on vihreänruskeita, jotka on ihan kirkkaan oransseja sisältä! Ja kellertäviä on molempia kans. Mut oransseja appelsiinejä ei oo.


Niin, yksi ilta taisin muistaa mainostaa koti-ikävää teille chattiin eksyneille... Unelmoin metsämansikoista ja aurinkorasva oli lopussa (eli ei halunnut mennä aurinkoon), eikä jaksanu syödä samantyyppistä ruokaa koko ajan, oli flunssa enkä päässyt sukeltamaan vaikka olisin halunnut...En ollut edistänyt mun espanjanopiskelua ja kaikki kivat tyypit, joihin olin tutustunu oli poissa. Kyllä näitä päiviä pari tälle matkalle on sattunut. Kun on samassa paikassa pitkään ja mitään ei tapahdu. Kyllä tropiikistakin saa tarpeekseen...heh. Hetkeks. Mut sit seuraavana päivänä on taas innoissaan tekemässä jotain.

Tässä lentokentällä Aitutakilta Rarotongalle. Kuvassa Maraiti, se mun ihana guesthousen pitäjä!


Mitä useammin on snorklaillu sen enemmän on kerenny tarkkailla eri kaloja, kuinka ne ui, miten erilaisia snorklausolosuhteita samassa paikassa on eri aikoihin, miten vuorovesi menee...Sateella tuntuu et kalat oikein villiintyy ja kerääntyy laumoihin. On näkynyt mm. iso mureena, joka lymyili korallien alla, ja sen nähtyäni livistin kyl pakoon. Myös pallokaloja oon nähny useaan otteeseen, ne aina haamuilee kolosissa ja aukoo suutaan ja mulkoilee isoilla silmillään...Ja ne vaikuttaa aika arvaamattomilta. Ja kampeloita on myös lipunut pohjassa.

Mut nää kalat & korallit ei oo kyl mitään täällä laguunissa siihen verrattuna, mitä näkee sukeltaessa. Olen kyllä hinkunut koko ajan sukeltamaan täällä mut kun Aitutakilla meinasin ottaa sukelluksen niin tuli vikoina päivinä vettä taivaalta ja virtaus oli paha- niin ei voinut mennä- ja täällä Rarotongalla nyt on vähän nuhainen ja kurkku kipee- eli ei myöskään voi mennä kun ei voi sit paineistaa korvia syvälle mentäessä. (Sukeltaneet tietää!) Ihan sikaharmi.

No, ehkä ihan hyvä niin niin ei harmita kun ei voi ottaa kuvia veden alla. Mun vesitiivis pussukka kestää vaan kolmeen metriin asti vettä, eli täytyy pysyttäytyä snorklailussa tän kameran kaa. Seuraavan kerran kun sukellan niin mulla on kunnon kotelo mun kameralle!

Ainiin, täällä on muuten dengue-epidemia päällä just. (Mut ei tää sitä oo.) Tänä aikana kun mä oon ollu täällä, 390 denguekuumetapausta on todettu. (pop. 4000) Mun hyttysvoide on tosi tahmeeta kamaa, ostettu kiinanreissulla (Hanne, muistatko?!) ja en ole vieläkään käyttänyt sitä loppuun. Mut se on viel ens vuoteen ihan kunnollista. Mut jostain syystä nää hyttyset ei tykkää mun verestä täällä, toisia ne kyllä syö. Lucky me!

Tapasin muuten yks ilta bussia odottaessani paikallisen Johnin, joka kertoi että sen isä, nimeltään Tekaki, oli Manihiki-saaren viimeinen helmenkalastaja, joka ei suostu käyttämään sukelluslaitetta ja on rikkonut aiemmin ennätyksiä vapaasukelluksessa! Nyt isä oli kuulemma jo 78, mut sukeltaa vieläkin, eivätkä edes lapset saa isäänsä pois vedestä... John aikoi mennä jatkamaan helmenkalastusperinnettä Manihikille.

Tiesittehän et merivesi parantaa haavat? Toisin kuin luusisi niin kun menee vähän tulehtuneen haavan kanssa (ei nyt avohaavan kuitenkaan) snorklailemaan ja melomaan päiväksi niin takaisintullessa haava ei ole enää tulentunut. Testattu ja hyväksi todettu.

Viimeiset ajat viettelen täällä Are mango-guesthousessa. Nimi tarkoittaa Are= talo Mango=hai eli hain taloa.

Suihkusta tulee kylmää vettä iltaisin. Nurinkurista, jos on sadepäivä niin silloin just haluis sen kuuman suihkun ja helteellä vilvoittakin kävisi...Mut koko saaren vesi lämmitetään aurinkovoimalla.

Niin, skypestä mut voi myös löytää toisinaan... Mut pitäis löytyy ihan tiina.koivusalo-nimimerkillä.

Matkan viimeinen vaihe käynnistyy kohta. Tosin viisi viikkoa tuntuu äärimmäisen lyhyeltä ajalta käydä niin monessa paikassa... Oih, ne suola-aavikot...Tosin ensin pitää palata Aucklandiin! Mut pian Etelä-Amerikassa, jipii!

Pus ja halit kevääseen! Tässä vielä pieni piristys! :-)